Backgammon-laudan voisi olettaa kuuluvan jokaisen uuden kerrostalokodin perusvalikoimaan siinä missä jääkaapin ja tiskikoneenkin, mutta näin ei ikävä kyllä ole. Lukuisista yhteydenotoistamme huolimatta backgammon-lautaa ei ole myöskään pidetty tarpeellisena lisänä äitiyspakkaukseen.

Joka syksy olemme myös toiveikkaita sen suhteen, että pyöräilykypäröiden ohella pienet koululaiset saisivat itselleen myös ikioman backgammon-laudan. Vaikka edellä mainitut esimerkit ovatkin ikävä kyllä ainakin toistaiseksi vain ajatusleikin tasolla, on backgammon-lautoja onneksi saatavilla suhteellisen helposti niin kivijalkamyymälöissä, laatikkomarketeissa kuin nettikaupoissakin.

Mitä huomioida ennen backgammon-laudan hankintaa?

Ennen backgammon-laudan ostoa on syytä miettiä sitä, olisiko matkaversio, tai muu mahdollisimman kevyt vaihtoehto kaikkein paras valinta. Mikäli pelaaminen tapahtuu enimmäkseen kotona, kannattaa satsata kunnolliseen, jämäkkään lautaan ja asiallisiin, puusta tehtyihin pelinappuloihin.

Jos tilaa on riittämiin ja pelaaminen kuuluu keskeisenä osana arkeen, voi harkita myös varsinaisen backgammon-pöydän hankkimista tai teetättämistä laudan ostamisen sijaan. Jos lauta hankitaan tiettyjä pelaajia varten, kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että se on riittävän suuri. Hieman huonommin näkevän pelaajan on nimittäin ikävä tihrustaa liian pientä lautaa, josta pahimmassa tapauksessa erottaa lasienkin kanssa ainoastaan pelkkiä värejä.

Täältä ostat laudan

Lautoja on saatavilla ainakin suurimmista kaupungeista, sellaisista liikkeistä, jotka myyvät muitakin lautapelejä. Kuuluvatpa backgammon-laudat myös suurten markettien valikoimiin. Myöskään pienemmissä kaupungeissa asuvien ei tarvitse tulostaa itselleen kolmiulotteista lautaa, vaan he voivat tilata backgammon-laudan nettikaupasta, jolloin se saapuu hyvässä lykyssä jo parissa päivässä.

Mikäli ylimääräistä rahaa on riesaksi asti, voi backgammonin ystävä hemmotella itseään esimerkiksi veronpalautusrahojen myötä tai merkkipäivän kunniaksi arvokkaalla, vaikkapa parisataa vuotta vanhalla laudalla, joita on toisinaan myynnissä esimerkiksi nettihuutokaupoissa. Moisia on mahdollista löytää myös suomalaisilta markkinoilta, sillä peli on todistetusti rantautunut maahamme viimeistään 1800-luvun aikana.

Jos sen sijaan ylimääräistä aikaa, puusepän taitoja ja taiteellisia lahjoja piisaa, ei oman backgammon laudan valmistus ole yhtään hassumpi ajatus. Huolellinen suunnittelu, niin laudan kuin nappuloidenkin leikkaaminen, höylääminen, maalaaminen ja lakkaus tarjoavat mukavan terapeuttista iltapuhdetyötä pidemmäksikin aikaa.

Valitsitpa niin tai näin, niin pääasia on, että hankit itsellesi backgammon-laudan mahdollisimman nopeasti.